MARS -KALENTERI MARSIN VUODELLE 37

15.00

Kuvaus

Täydellinen lahja jokaiselle tähtiharrastajalle ja Mars -ystävälle!

Jos ihmiskunta jonain päivänä laskeutuu Marsiin, meitä odottaa siellä planeetta, jolla on oma ajanlaskunsa, oma vuodenkiertonsa ja omat näkymänsä aurinkokuntaan. Joudumme silloin vaihtamaan näkökulmamme areosentriseksi, marskeskiseksi.

26.12.2022 Marsissa alkaa uusi vuosi, kun pohjoisella pallonpuoliskolla on kevätpäiväntasaus.
Tuo vuosi on kansainvälisen sopimuksen mukaan Marsin vuosi 37, jonka tämä kalenteri kattaa kokonaan. Marsin vuosi kestää 687 Maan vuorokautta eli 668 tai 669 Marsin solia. (Kuusi Marsin vuotta kymmenestä on karkausvuosia.) Kalenteri siis kattaa Maan ajan 26.12.2022-12.11.2024.

Solit on jaettu 40 solin Maan kuukausia vastaaviin jaksoihin, “karantteihin”, vuodenaikojen mukaan. Kalenterilehtiä on 18. Jokaisessa karantissa kerrotaan miten planeetat Marsin taivaalla siihen aikaan näkyvät ja nostetaan jokin yksityiskohta tai planeettakonjunktio tarkasteluun. Karantteihin on merkitty myös sisäplaneettojen paikat toisiinsa nähden, jonkin luotaimen esittely, luotainten vuosipäivät (Marsin vuosissa) sekä jokin maisemakuva Marsin pinnalta.

Kalenteri ei yritä olla tieteellisen tarkka, vaan innostaa ajattelemaan Marsia omana erillisenä maailmanaan. Kalenterin on tehnyt turkulainen tähtiharrastaja Eeva-Kaisa Ahlamo. Koko A4, seinäripustusta varten reikä koukulle.

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “MARS -KALENTERI MARSIN VUODELLE 37”