RADIOMETRI

27.50

Kuvaus

Radiometri eli valomylly on mittalaite, joka mittaa sähkömagneettisen säteilyn tehoa. Tämä laite on kopio William Crookesin vuonna 1873 kehittämästä radiometristä. Sen lasikuvussa on tyhjiö, jossa on neljä metallisiivekettä, joiden toinen puoli on tumma ja toinen kirkas. Kun valo osuu siivekkeisiin, ne alkavat pyöriä, sitä kovempaa vauhtia mitä enemmän valoa siivekkeisiin osuu.

Tarinan mukaan radiometri kehitettiin mittaamaan tähdistä tulevan valon määrää – ennen nimittäin luultiin, että tähden kirkkaus kertoo suoraan tähden etäisyyden. Kaukoputkien laadun kehittymisen myötä todettiin, että tähdet eivät ole keskenään samanlaisia eikä niiden kirkkaus siten korreloi etäisyyden kanssa, joten radiometri jäi historialliseksi anekdootiksi ja hauskaksi koriste-esineeksi.

Radiometriä pyörittää auringonvalo ja sähkövalo, jopa käden lämpö (infrapunasäteily) saattaa saada laitteen siivekkeet pyörimään. Pyörimissuunnan saa kääntymään, kun laitetta viilennetään.

Radiometrin mukana tulevassa esiteteessä annetaan vinkkejä erilaisiin pikkukokeisiin. Siinä myös kerrotaan mitä tulee tehdä, jos laite yhtäkkiä lakkaakin pyörimästä. Silloin auttaa laitteen viilentäminen ja siirto kauemmas sähkömagneettisen energian lähteistä kuten tietokoneista ja televisioista.

 

 

 

 

 

Arviot

Tuotearvioita ei vielä ole.

Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “RADIOMETRI”