“TÄHDET 2026” on lisätty ostoskoriin. Näytä ostoskori
Kuvaus
Kirjassa perehdytään taivaankannen ikuiseen kiertoliikkeeseen ja siihen, miten se ilmenee erin myyteissä. Teoksen aloittaa katsaus prekessiioon, Maan akselin kiertoliikkeeseen. Sen vaikutuksesta muinaisina aikoina ihmiset ovat nähneet taivaalla eri tähtikuviot kuin mitä tänä päivänä, samoin napatähti, jonka ympärillä pohjoisen taivaanpuoliskon tähdistöt liikkuvat, on vaihtunut. Nykyisin napatähtenä on Pohjantähti, mutta esimerkiksi 5000 vuotta sitten, kun pyramideja ja jätinkirkkoja rakennettiin, napatähtenä oli Lohikäärmeen tähti Thuban. Kahdessa artikkelissa perehdytään lisäksi Jumin keon arvoitukseen, ja viimeisenä artikkelina tutkitaan kolmoismonumentteja. Ympäri Eurooppaa löytyy lukuisia rakennelmia, jotka sijoitukseltaan noudattavat Orionin vyön tähtien asetelmaa. Näistä tunnetuin lienee Gizan pyramidit.
102 sivua. Suomen Arkeoastronominen Seura ry 2025.
Arkeoastronomia tutkii muinaisten rakennelmien, kuten temppelien ja hautojen suuntauksia Aurinkoon, Kuuhun ja muihin taivaankappaleisiin ja yrittää siten hahmottaa entisaikojen ihmisten uskomuksia ja käsityksiä maailmankaikkeudesta.
Kirjoita ensimmäinen arvio tuotteelle “KIERTÄÄ KUUN, KIERTÄÄ PÄIVÄN…” Peruuta vastaus
Tutustu myös
-

PLANISFÄÄRIT ERI LEVEYSASTEILLE
17.50€ – 35.00€Price range: 17.50€ through 35.00€ Valitse vaihtoehdoista Tällä tuotteella on useampi muunnelma. Voit tehdä valinnat tuotteen sivulla. -

JERIKO JA ARKEOASTRONOMIA
20.00€ Lisää ostoskoriin -

NOKTURLABI AVAINPERÄ
40.00€ Lisää ostoskoriin -

KIRJANMERKKI STEAMPUNK
7.50€ Lisää ostoskoriin
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.